Mistä kolmekymppiset oikeasti puhuvat

Kolmekymppisenä pitäisi olla asioita tehtynä ja koettuna. Kolmekymppisenä pitäisi olla kriisi, kuulemma. Jos ei ole kriisiä, olet varmasti jo löytänyt oman vaihtoehtoisen uskontosi, hurahtanut mindfullnessiin tai vaihtanut ammattia (edellistä kerkesitkin kokeilla sen pari vuotta).

Nettikin kohisee kolmestakymmenestä. Ensin RantChic kertoi meille, mitä kolmekymppinen nainen ei ainakaan saa pukea päälleen (leopardikuosia!) ja sitten HS osasi sanoa, että kolmekymppiset ovat kriisissä ja jonottavat YTHS:lle kertomaan ongelmistaan. 

Voi että, kun on hankalaa olla kolmekymppinen, onko sitä aikuinen vai ei?

Voi että, kun on hankalaa olla kolmekymppinen, onko sitä aikuinen vai ei?

Hassua on tuo luku. Kolmekymmentä. Kyllä, se osuu monen elämässä aikaan, jolloin tapahtuu paljon. Joillakin taas aikaan, jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Kaikkien mielestä molempien pitäisi kuitenkin olla kriisissä. Aika huvittavaa.

Olen itse nyt 30-vuotias. Ajattelin koota aiheita, joista olen esimerkiksi kuluneen vuoden aikana puhunut ystävieni kanssa. Sillä näistä asioista kolmekymppiset oikeasti puhuvat.

Yyteet

Yhdellä kaverillani, joka on muuten vasta 28-vuotias, on ollut viidet yyteet elämänsä aikana. Potkujen uhka on vaan jatkuva monella. Aika harva jaksaa sitoutua mihinkään yritykseen, joka pikkujoulujen sijaan järjestää jokajouluiset yyteet. Siksi kolmekymppiset puhuvat paljon urasta ja ennen kaikkea vaihtoehdoista uralle.

Miksi hän ei ole se oikea

Aika monet kolmekymppiset piehtaroivat tuskissaan, kun miettivät onko tämä nykyinen suhde se loppuelämän suhde. Mitä olen puheita kuunnellut, on puoliskolle hyvin paljon toiveita. Päällimmäisenä hyvä itseluottamus ja huumori, mutta sitten pitää myös kuulua se kuuluisa "klik". Joku voisi kertoa, mistä sen "klikin" tunnistaa.

Niskakakka

Joillakin kolmekymppisillä on lapsia. Se on fakta. Jos on vauva, niin myös vaipasta niskaan saakka tursunnut kakka on fakta.

Kosteusmittaukset ja marginaali

Ja homekoirat. "Pitäiskö pyytää homekoirat paikalle? Ei hitto, me ostettiin homekämppä! Ostettiinko? Ai ei? Ai nää parketit oli vaan vähän tummuneet."

"Onko Euribor pakko ottaa tohon lainan kylkeen? Sehän vaan maksaa lisää."

Olenko normaali 30-vuotias?

Ihan oikeasti välillä tuntuu siltä, että kolmekymppiset eivät ole päässeet pitkälle Suosikin Dear Ekin palstan "Olenko normaali?" -kysymyksistä. Jos joku toinen kolmekymppinen saa vauvan, ostaa asunnon tai lähtee maailmanympärimatkalle, on se toisille kolmekymppisille kriisin paikka: "Pitäisikö munkin? Miksi mulla ei ole vauvaa/omistusasuntoa/villiä sielua? Oonko normaali?!"

Tosiasia on se, että kolmekymmentävuotiaana ihmisellä voi olla: lapsia, työpaikka, asunto, vanhemmat elossa, tietoa elämästä, haaveita tai suunta elämälleen. Tai sitten ei ole mitään näistä.

Haluaisin sanoa kaikille kanssakolmekymppisille, että ihmiset tekevät asioita omaan tahtiinsa ja eri tavoin. Jos etenee muiden tahtiin tai yhteiskunnan asettamien etappien mukaan käy niin kuin Kaisu Joupille MeNaisten jutussa: kaikkien etappien suorittamisen jälkeen ei tunnukaan enää juuri miltään.

Tykkäsitkö? Tykkää myös Facebookissa ja Instagramissa, niin näet aina varmasti uudet jutut!