Kasvoöljy luonnonkosmetiikan hyllyltä

Kasvoöljy.jpg

Kasvoöljy - kesän ainoa meikki on Madaran Radiant Energy

Noh, kuulostaako vähän liioittelulta, että kasvoöljy riittäisi meikiksi kesällä? Olisin voinut olla täysin samaa mieltä, mutta sitten sain käsiini Madaran Radiant Energy -kasvoöljyn. Pyörin Ruohonjuuren ja Stockmannin (pikkuhiljaa parantuvan) luonnonkosmetiikkahyllyn edessä tohkeissani. Olin päättänyt ostaa kesälahjan itselleni ja mikäs sen ihanampi kuin kasvoöljy! Oma ihoni on kuivuuteen taipuva sekaiho, joten sana öljy itsessään ei pelottanut, vaan pikemminkin houkutteli. Levittelin öljyjä kämmenselkiin ja ihastelin, kuinka hehkuvia kätöset olivat! Nyt tällaista öljyä naamaan ja pian!

Arvoin hetken Absolutionin ja Madaran kesken. Madaran voitoksi koitui hiukan halvempi hinta ja sitruksinen, energisoiva tuoksu. Myös paketti oli mukavan ylellinen. Kyllä sitä tunsi itsensä astetta paremmaksi naiseksi, kun astelin kassalle ostamaan kasvoöljyä (alekupongilla).  Kasvoöljy on seuraavalla tasolla ihon hoidossa. Jotakin, joka tulee perusputsarin ja kookosöljyn jälkeen. Ja myönnettäköön, kasvoöljyjä ostellaan sitten kun on vähän ekstraa tai haluaa erityistä hemmottelua.

Mitä Madaran Radiant Energy -kasvoöljy sitten teki? No, mielestäni selkeästi toi hehkua iholle. Olin jo kerennyt hankkia vähän rusketusta vesillä ollessani, ja öljy sen kun korosti päivetystä. Kyseinen Madaran kasvoöljjy myös imeytyi nopsaa, eli toimii myös meikin alla. Lotrasinkin ensimmäiset päivät öljyä aamuin illoin. En käyttänyt muuta rasvaa tai seerumeita, sillä öljy tuntui riittävän. Nyt kesällä meikkaukseni rajoittuu muutenkin pieneen silmänalusteen peittelyyn ja ripsariin, mikäli pitää mennä ihmisten ilmoille. Eli oikeasti kasvoöljy voi olla kesän tärkein kosmetiikkatuotteeni. Voin sanoa, että olen koukussa! Myönnän, öljy on ensimmäiseni, joten en tiedä, josko kaikilla kasvoöljyillä on samanlainen vaikutus.

Millaisia kokemuksia teillä on kasvoöljyistä? Käytettekö niitä yksin vai yhdessä päivä-/yövoiteen kanssa?